Elämää koulukiusattuna
Mitä on olla koulukiusattu ja myöhemmin työpaikkakiusattu? Se on suoraan suomeksi sanottuna täyttä helvettiä ja se vie itsetunnon nollaan, jopa miinuksen puolelle. Kiusaaminen alko heti ekaluokalla ja jatku koko peruskoulun ajan. En etes jaksa muistaa mitä kaikkea sain kokea. Mulla oli vaan yks hyvä ystävä, vai olikohan se kaveri, koko peruskouluaikana. Tulin toimeen paremmin poikien kanssa kuin tyttöjen. Poikakavereita, siis kaveri kavereita mulla oli joitakin. Kiusaajia olen joitakin nähny peruskoulun jälkeen ja jokunen on nykyisin mun facebook-kavereissaki. Jotenki mua kuitenkin ärsyttää se, että he (entiset kiusaajani) jakavat paheksuten kiusaamiseen liittyviä artikkeleita. Tähän nyt joku voisi sanoa, että pitäs unohtaa menneet ja ovathan he voineet muuttua jne. Joo, minä uskon (ja toivon), että he ovat kasvaneet aikuisiksi eivätkä ole jatkaneet kiusaamista enää työelämässään. Ja toivon, että he ovat opettaneet omat lapsensa olemaan kiusaamatta ketään.
Joka päivä aattelin, että kyllä tää kohta loppuu. Noh, loppuhan se joksikin aikaa peruskoulun jälkeen. Sain käyä opinnot rauhassa ja sitten siirryin työelämään. Nuorena, alle 18-vuotiaana, mulla ei ollu ongelmia työpaikoilla, mutta en tuntenu koskaan kuuluvani mihinkään joukkoon. Työpaikoilla oli ns. kuppikuntia, mutta minä en kuulunu ikinä niistä mihinkään, olin aina se ulkopuolinen. Eräässä työpaikassa johtavassa asemassa oleva mieshenkilö lähenteli. Kerroin tästä esimiehelleni, mutta ei siitä mitään sen kummempaa juttua tehty. Se olin lopulta minä joka sain lähteä, töitä ei mulle ollut. Ite vein johtopäätöksenä, kun en suostunu lähentelyihin, ei mulle ollu töitäkään tarjolla. Tätä en kuitenkaan voinu mitenkään todistaa, joten mun oli lähdettävä. Myöhemmin törmäsin työpaikalla naispuoliseen kiusaajaan, joka vahti jokaista tekemistä ja puuttui jokaiseen asiaan. Tämäki alko potuttaa sen verran, että päätin puhua asiasta johtajalle. Hänen sympatiansa oli vaan kiusaajan puolella. Mun piti vaan ymmärtää tään kiusaajan taustat ja tulla toimeen hänen kanssaan. Tästä työpaikasta lähdin väkipakolla. On mulla ollu hyviäki työpaikkoja, joissa olen viihtyny, mutta syystä tai toisesta en ole saanu niissä olla kauon aikaa. En tiiä johtuko se aina musta vai mistä. Sain lähteä eri syistä, tuotannollisista ja taloudellisista, isompi firma osti pienemmän eikä mua enää tarvittu jne.
Ikuiset arvet kiusaaminen kuitenki saa aikaan… Huolestuin itestäni sillon, kun vanhin lapsistani sano mulle, että ”äiti, sulla on huono itsetunto…”. Tää lause jäi mietityttään mua ja sehän oli totta! Mut oli lynkattu niin monta kertaa ja mua oli vähätelty niin paljon, jopa omat vanhemmat olivat sitä tehneet. Oli kamalaa miettiä sitä… Miten sitte saisin itsetuntoni takasin? En minä vieläkään tiiä… Kiusaajat vaan porskuttelee. Noh, ei ihan kaikki kuitekaan, yhen tiiän, joka on tehny itsemurhan ja yks käyttää aineita… että ei niillä kaikilla mee niin hyvin… En toivo heille mitään pahaa, toivon vaan, että he ymmärtäis tekemänsä vääryyden.
